Luku 13
Epätoivo vaihtui jälleen orastavaan toivoon

Hei, hyvät lukijani! Sormet eivät ole päässeet näppäimille saakka moneen päivään. Neljäs (4/6) hoito vastaanotettiin keskiviikkona. CT-kuvaus kertoi, että valtaosa pateista on jo hävinnyt, mm. perna ja maksa ovat jo puhtaat. Nivusista löytyy vielä pieniä imusolmukesuurentumia, ja vähän isompia oikeasta kainalosta. Ne hoidetaan vielä kuulema kaikki pois - tavalla tai toisella. Luuydinnesteestä ei myöskään löytynyt enää mitään epäilyttävää, mutta siitä ympäriltä poratusta luusta tulee tulokset vasta parin viikon kuluttua.

Tulokset olivat siis kaiketi ihan hyvät. Mutta henkinen puoli ei enää tahdo kulkea mukana. Hoitoja seurasi pari-kolme niin keljua päivää sekä fyysisesti että henkisesti, että teki mieli taas heittää pyyhe kehään. Mitä väliä tässä enää millään on!

Kortisoni valvotti, mutta silmiä nukutti ja kirveli. Ei nähnyt lukea, ei katsoa televisiota. Ei jaksanut kävellä, kun pulssi pomppasi taivaaseen muutaman askelen jälkeen ja silmissä pimeni. Nälkä kurisi suolistosta jatkuvasti, mutta suuhun ei saanut laitettua juuri mitään muuta kuin piimää. Vettä piti vetää kolme litraa päivässä elimistön puhdistamiseksi, ja sehän tiesi puolestaan vessajuoksua. Päätä ja silmiä särki, kun luuytimen valkosolutehdas käynnistyi. Siinä osa solumyrkkyjen sivuoireista.

Läheisetkään eivät tietenkään toimineet niin kuin olisin toivonut ja saivat kyllä tietääkin sen (eikö tänne saisi edes kukkia maljakkoon koskaan, jne.). Eipä juuri mikään mennyt niin kuin olisi itse halunnut. Teki mieli sairaalaan, jossa hoitaja sentään kysyy puolen tunnin välein, että miten menee ja mittaa verenpaineen, hapetuksen ja kuumeen.

Säälin itseäni sänkyni pohjalla (enkä voi siis sietää itsesääliä!). Hieroin nakkimaisia silmäluomiani, joista ripsetkin ovat saaneet sitten kyytiä 50-prosenttisesti. Kortisonin tuoma turvotus ahdisti henkisesti ja fyysisesti: eihän tässä mahdu enää mihinkään vanhoihin vaatteisiinkaan kohta. Ei huvittanut haaveilla paremmasta, valo ei pilkistänyt minun elämääni... Että niin se valuu mieli matalalle, tahtoi tai ei.

Yritän kuitenkin pitää mielessä, että mitä enemmän solumyrkkyjä kroppaan tungetaan, sitä kovempi on krapula seuraavina päivinä. Entisetkään eivät poistu pohjalta täydellisesti, ja uudet pistävät lisää vaan pökköä pesään kahden viikon välein. Vaikuttaahan se pääkoppaankin.

* * *

Eilisiltana, lauantaina, mieliala alkoi kohota jälleen kuin itsestään. En ehtinyt houkutella tietoisesti mitään kivaa mieleeni, kun ideat alkoivat pulputa. Kaivoin esiin kaikki säästetyt aikakauslehdet (en raaski luopua niistä aikanaan - onneksi) ja aloin selata - ja leikellä. Aloitin homman heti illansuussa ja jatkoin kortisonin piristävällä voimalla, lähes tauotta, aamu-viiteen saakka.

Idea on kyllä vanha: haaveilin leikekirjan teosta jo vuosia sitten, mutta sen tekoon ei ole löytynyt aikaa aiemmin. Leikkelin lehdistä seuraavia juttuja:

- fiiliskuvia, jotka heittävät hetkessä mielikuvitusmatkalle johonkin suloiseen maisemaan, ympäristöön tai tilanteeseen
- kauniita, herkkiä kuvia, jotka herättävät aina uudelleen huomaamaan elämän kauneuden ja nautinnon
- ruokaohjeita hyvine kuvineen (nyt kiinnittyi huomio etenkin terveysruokiin, superruokiin, marja- ja hedelmäsmootheihin jne)
- kantavia ajatuksia, pieniä runonpätkiä suurine oivalluksineen
- jooga- ja meditaatio-ohjeita
- vinkkejä hyvistä kirjoista ja elokuvista
- tulipa leikeltyä kuvia myös pitkistä, tuuheista silmäripsistä ja puoli metriä pitkistä hiuksista sekä ihmisten onnellisista ilmeistä

- se tärkein kuva, joka ei ole vielä tullut vastaan, on seuraavanlainen: idyllinen ja vehmas pikkutalojen kylätie, siellä valkoinen puuaita, jonka portin takana kasvaa ruusuja sekä vanhoja omenapuita... niiden siimeksessä on pieni puolitoistakerroksinen mummonmökki, valkoinen tai punainen. Jos joku löytää joko kuvana tai luonnosta tällaisen, niin ilmoittakoon heti :)

* * *

Minä odotan kovasti meillä kodin remonttia, kunhan tuo armas mieheni joutaisi muiden kotien kimpusta meille töihin. Niitä oman maun mukaisia sisustuksen mallikuvia olisi kymmenet sisustuslehteni pullollaan. Mutta koska esimerkiksi Glorian Koti on niin loistava lehti, (kakkosena tulee Talo ja koti), että joka ikisellä sivulla on ihasteltavaa, niin eihän niitä raaski leikellä. Siinäpä vasta ongelma.

Tämä leikekirjaidea ihastutti myös pikkuneidin. Tästäpä saattoi tulla mukava, uusi yhteinen harrastus meille. Niin alkoivat lastenlehdet saada uusiokäyttöä ja omanlaiset ideat leikekirjasta lennellä myös pienen tytön suusta! Sitten vaan itse kirjojen etsintään! Mikähän kirja tai vihko tähän tarkoitukseen olisi hyvä? Tuli mieleen, että digikuvakirjojen aikakausi on saattanut jättää kauppojen hyllyille suuria valokuvakansiota, jotka taipuisivat tällaiseen leikekirjakäyttöön hyvin.

Toivottavasti innostukseni ei lopu ihan heti. Leikekirja, työnimeltään "Mielikuvia ja unelmia", voi oivallisesti kertoa aina juuri tämänhetkisestä elämäntilanteesta ja mielenliikkeistä, tarpeista. Jonkin ajan kuluttua kirjasta löytyvät kuvat ja asiat ovat todennäköisesti aivan erilaisia - riippuen siitä, kuinka paraneminen etenee, voinko palata vielä työelämään ja saanko elää elämääni kenties pitkiäkin jaksoja terveenä ja täynnä tarmoa.


Ps. Otan mielelläni vanhoja lehtiä vastaan, jos jollain tutulla pyörii niitä nurkissa. Nimim. Kohta on kaikki leikelty, eikä omenapuiden siimeksessä uinuvaa mummonmökkikuvaa ole vielä löytynyt.