Luku 9
Pää täynnä pieniä partaveitsiä

Päänahkani on täynnä pieniä partaveitsiä. Tämä tunne häiritsee lempiharrastustani, unien katselua. Päätä on hankala asetella tyynylle sellaiseen asentoon, että vielä jäljellä olevat, parin millin pituiset hiuskarvat ja niiden juuret olisivat tyytyväisiä. Mistä ihmeestä ne nyt ovat ärtyneet? Pienen pieniä hiuspätkiä myös irtoilee kovasti; niitä on naamalla, tyynyliinalla, huivissa ja mikä ikävintä: paidan kauluksen alla pistelemässä.

Tukka sai kyytiä kotiparturilaitteella viikko sitten - en jaksanut katsella hiustukkojen irtoamista kuin pari päivää. Parturointi jännitti, ja jännitys purkautui kikatuksena, kun homma oli ohi. Ulkonäkö yllätti: minusta oli tullut veljeni pojan kaksoisolento. Ei siinä mitään, J on komea nuorukainen, joka pitää vähätukkaisesta tyylistä, mutta hän on kuitenkin MIES.

Totuin tukattomaan päähän melkeinpä saman tien. Samoin kävi kotijoukoille. Pidän kuitenkin aina hereillä ollessani huivia. Löysin sopivan ja kauniin peruukinkin, mutta en tiedä, tuleeko sille käyttöä. Peruukki tuntuu karvahatulta, kun taas huivi on kevyt ja vilpoinen. Onneksi peruukista ei tarvinnut maksaa mitään. Sairaalasta kun saa maksusitoumuksen sen hankintaa varten.

* * *

Toisen hoidon jälkeinen viikko noudatteli ensimmäistä kertaa melko tarkasti. Ei pahaa oloa hoidon jälkeen. Mutta reilun vuorokauden kuluttua alkoi taas kova päänsärky. Johtuneeko se sitten sytostaateista vai Neulasta-piikistä, joka pistetään kotona 24 tunnin kuluttua hoidosta, sitä on vaikea tietää. Neulastahan on se huippukallis pistos, joka alkaa muodostaa luuytimessä uusia valkosoluja solumyrkyillä tuhottujen tilalle.

Olin varautunut päänsärkyyn uudella reseptillä: Panacod sopi tähän tilanteeseen hienosti, eikä kivusta tarvinnut kärsiä samaan tapaan kuten edellisellä kerralla. Pyysin kaiken varalta myös nukahtamislääkereseptin. Yhtenä aamuyönä turvauduin pilleriin, kun uni ei ollut vielä tullut.

Neljänä päivänä hoidon jälkeen pistellään kortisonia 100 milligramman annoksina. Tällä kertaa virtaa tosiaan riitti ja olo oli hyvä. Kun kortisonikuuri loppui, tuli jälleen tuttu kurkkukipu, peitteet ja patit nieluun. Sitä jatkui pari päivää. Suun limakalvot, kieli ja kitalaki ovat kehnossa kunnossa, hampaiden pesu on vaikeaa. Mutta muuten olo on nyt mitä mainioin! Uni toki maistuu, mutta muuten jaksaa puuhailla ja tehdä jopa lumitöitä.

Uutena "oireena" huomasin toisen hoidon jälkeen, että verenpaineeni on laskenut. Ihmettelin, kun aina liikkeelle lähtiessä pyörrytti ja silmissä sumeni. Verenpainemittari ilmoitti: 104 / 62. Ei ihme! Jätin verenpainelääkkeet pois, ja nyt mennään normaalissa lukemissa, noin 120 / 80. Mutta se vähän mietityttää, kun syke pysyy levossakin korkealla, noin 90:ssä. Olen mittaillut ja kirjaillut lukemia ylös lääkärille. Hän saa ensi viikolla katsoa kirjanpitoani. Toivotaan, että sydänkin kestää loput hoidot suunnitellulla tavalla.

* * *

Eiväthän nämä olotilat hoitojen jälkeen ole kivoja. Mutta minua helpottaa se, kun muistaa, että ne ovat sytostaattien sivuvaikutuksia, eivät oireita sairaudesta. Ja että ne loppuvat aikanaan. En ole vaipunut synkkyyteen kunnolla vielä kertaakaan - enkä aiokaan vaipua.

En vietä aikaa toisten syöpäsairaiden parissa, enkä lue enää netistä muiden selviytymistarinoita ja valitusta. Toki parin kohtalotoveriksi joutuneen kaverini kanssa vaihdan ajatuksia ja kuulumisia, mutta se on eri asia. Elän tätä päivää nyt itse niin positiivisella mielellä kuin vain pystyn ja luotan siihen, että toiveikas ja hyvä mieli kantaa pitkälle ja parantaa tämän sairauden!