Luku 7 
Terveiset letkujen lomasta! 

Terveiset täältä osastolta! Toinen hoitosatsi tippuu suoneen. Tämä on tällainen päivän keikka, jos kaikki menee hyvin. Saan taas nautiskella omassa rauhassani; huone on kyllä kahdelle hengelle, mutta huonekaveri puuttuu. Päiväkeikalla ei tarvitse vaihtaa sairaalavaatteitakaan päälle. Vaikka ei noissa sinisissä vermeissäkään mitään vikaa ole...

Päivän sana on yhä hiusten lähtö. Pidän niitä kiinni sidottuna, mutta silti karvoja on lakanoissa ja vaatteissa. Täällä veritautien osastolla olen kuitenkin kummajainen, kun minulla on tukkaa. Viimeksi oikein nolotti olla lounaalla muiden seurassa tukka päässä. Nyt tuli tunne, että alan pikkuhiljaa kuulua joukkoon.

Potilaat muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan. Kortisoni on turvottanut kasvot pyöreiksi, iho on kalpea, pää on kalju, eikä ripsiä tai kulmakarvoja juuri ole. Miehiä ja naisia ei nopealla vilkaisulla erota toisistaan. Kai minustakin tulee sen näköinen... Aika näyttää, olenko niin turhamainen, että ostan peruukin lisäksi vielä irtoripsetkin! Mutta sen ainakin lupaan, että en ala viivoja piirtelemään kulmakarvojen paikalle.

Lääkärillä oli sekä positiivisia että negatiivisia uutisia. Hyvää oli se, että käsin kosketeltavissa olevat imusolmukepatit ovat hävinneet. Myös ne luumun kokoiset leuan alta ja kainalosta. Se merkitsee sitä, että lääkecoctail on oikein suunniteltu ja se puree! Hän myös arveli, että viimeviikkoinen mahakipu johtui näiden pattien sulamisesta (niitä oli myös juuri siellä maksan ja sapen luona) eikä välttämättä mistään sappivaivoista. Hyvää oli myös se, että veriarvot olivat tänä aamuna ihan hyvällä tasolla.

Huonoja uutisia tuli luuydinkokeesta. Alustava tulos kertoi, että tauti jyllää myös luuytimessä. Mutta se ei kuulema vaikuta hoitoihin tai muuhun. Sytostaatit tuhoavat sairaat solut joka paikasta samalla kertaa. Joten en aio ottaa luuydinhommasta paineita. Enkä myöskään aio ottaa selville, onko tauti nyt vaarallisempi tai kohtalokkaampi kuin ilman luuydinlevinneisyyttä - ei minun sitä tarvitse nyt tietää! Lääkäri oli taas ihanan luottavainen, joten ei ole minullakaan hätäpäivää.

Tässä tilanteessa ihminen näköjään miettii vain tätä päivää ja tätä hetkeä. Jatkosta ei jaksa murehtia. Nyt seurailen, aiheuttaako tuo verisuoniin laskeutuva lääke pelättyjä ääreisverenkierron ja -hermoston häiriöitä vai ei. Laskeeko verenpaine liikaa? Tai tuleeko tätä seuraavista sytostaateista se kuuluisa paha olo vai ei. Todennäköisesti ei tule, koska säästyin ongelmilta ensimmäiselläkin kerralla.

Sen lisäksi jaksan jo hieman haaveilla siitä, että pääsisin pian alennusmyynteihin ja peruukkikauppaan. Ei sieltä taaskaan mitään järjellistä ostettavaa löydy, mutta onhan sitä käytävä edes katselemassa. No, tekotukka ja pari värikästä huivia on löydettävä pään suojaksi. Että ei tässä suuria murheita mukana kannella!